maanantai 29. lokakuuta 2012

Suppilovahvero keitto.

Sain lokakuun alussa esimieheltäni suppilovahveroita, joita sitten yhden illan valmistelin pakkaseen saakka. Viime viikolla oli sitten ensimmäinen kerta, kun niitä pois pakkasesta otin. En teidä yhtään, paljonko tässä on tuoreita sieniä, mutta pakasterasia oli puolillaan, joten arviolta kaksi litraa ainakin. Paistelin siis niistä ylinmääräiset nesteet pois niin mahtuivat paremmin. Mausteeksi lisäsin itse kuivattuja mustia torvisieniä, jotka ostin torilta taannoin. Litrahinta oli (mielestäni, olen huono arvioimaan) kohtalaisen kova, joten litran sitten kuivatin niin voin lisätä ruokalusikka kerrallaan niitä piristämään suppiksia tai liharuokia.

Sieniruuat ovat hyviä ja meillä käytetäänkin kohtalaisen paljon sieniä. Vielä olisi kova hinku päästä kuivaaman tai muuta, mutta taitaa olla sieniaika ohi. Tässä siis ihan perus suppiskeittoa kuten minä sen tein. On muuten hyvää kun ruispaahtoleivän paahtaa ensin paahtimessa ja leikkaa kuutioiksi, saa samalla kunnon kuitujakin ja tulee keitosta ruokaisampaa.

Suppilovahverokeitto.

Noin 2-3litraa tuoreita suppilovahveroita
2 sipulia
1rkl kuivattuja mustia torvisieniä
2rkl vehnäjauhoja
Suolaa
Pippuria
2dl ruokakermaa
5dl vettä
Nokare voita/oivariinia paistamiseen

1. Silppua sipulit (myös sieniä kannattaa pienentää)
2. Kuulota sipulit ja lisää sienet ja vehnäjauho
3. Lisää kuivatut mustat torvisienet ja mausteet, kääntele hetki jotta sekoittuvat kunnolla
4. Lisää vesi ja anna poreilla pienellä lämmöllä 15min
5. Lisää ruokakerma ja anna poreilla vielä 10min. Jos nestettä on liian vähän, lisää sitä samalla kun lisäät kermaa.

Suppiksia likoamassa ennen nesteiden poistamista ja pakastamista.

P.S. Laitoin tämän tuon edullinen tagin alle, edullinenhan tämä on etekin jos ne sienet on kerännyt itse (tai saanut kuten minä onnellinen).

2 kommenttia:

  1. löysin tänne äsken kun etsin reseptiblogeja. ja otin heti pari talteen! oon innostunut nyt ruuanlaitosta ja vasta opetellaan, mutta halu on kova! blogeista saa nykyään niin kivasti vinkkejä eikä tarvi edes keittokirjoja ostella :) kiitos siis sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa. Arkiruokaahan täällä laitetaan, mutta kyllä se hyvääkin on oltava. Hyvä jos reseptit ovat mieleen. Tsemppiä opettelun kanssa, kyllä se etenee kun hiljalleen aloittaa.

      Poista